Teemat


Tällä sivulla on vientiluottokampanjaan liittyviä aineistoja.

Briiffi Maailmanpankin IFC:n kriteerien heikennysprosessista

Järjestöjen vetoomus hallitukselle Bonnin uusiutuvien energioiden kokoukseen kesäkuu 2004

Raportti korkotukiseminaarista 23.3.2004

Kommentit Finnveran ympäristöpolitiikan uudistamisesta kevät 2004

Raportti Vientikauppa Kiinaan -seminaarista 12.09.2003

Raportti hmisoikeudent ja maailmankauppa -seminaarista 03.03.2003



Maailmanpankin yritysrahoituslaitoksen (International Finance Corporation, IFC) ympäristö- ja sosiaalisen politiikan päivittäminen

Pakollisuudesta vapaaehtoisuuteen

Kansalaisjärjestöjen kritiikki

Kansalaisjärjestöjen vientiluottokampanja
Marraskuu 2004

Maailmanpankin yksityisen sektorin rahoittaja IFC on paraikaa päivittämässä ympäristö- ja sosiaalista politiikkaansa, jolla säädellään sen rahoitustoimintaa. IFC:stä on tullut maailman johtava kansainvälistä hankerahoitusta säätelevien standardien määrittelijä. IFC rahoittaa itse hankkeita kehitysmaissa 17,9 miljardilla dollarilla vuodessa. Lisäksi parikymmentä johtavaa liikepankkia, kuten Citibank ja Bank of America ovat sopineet noudattavansa IFC:n standardeja kesäkuussa 2003 solmimassaan Equator Principle-sopimuksessa (www.equator-principles.com). Myös monet kansalliset vientiluotto- ja takuulaitokset käyttävät IFC:n standardeja mittatikkunaan (benchmark). IFC:n ympäristö- ja sosiaalisella politiikalla on siis valtava merkitys kehitysmaissa toteutettavien infrastruktuuri- ja teollisuushankkeiden ympäristö- ja sosiaalisiin vaikutuksiin.

IFC:llä on paraika menossa julkinen kuulemisprosessi eri puolilla maailmaa, missä käsitellään luonnosta sen uusista ympäristö- ja sosiaalisia standardeista, nimeltään Performance Srandards (toimintostandardit?). Nämä standardit vaikuttavat erilaisiin kysymyksiin; ympäristö- ja sosiaalisten vaikutusten arvointimenettelyihin ja hallintajärjestelimiin, työoloihin, alkuperäiskansoihin, terveys- ja hyvinvointioloihin, luonnon monimuotoisuuteen ja saastumiseen, kulttuuriperintöön ja pakkosiirtoihin. IFC:n standardiluonnos sisältää monia parannuksia olemassa olevaan tilanteeseen, kuten:
- sosiaalisten ja ympäristövaikutusten yhteisarvioiniti
- huomion kiinnittäminen yritysten kykyyyn valvoa hankkeiden toteutusta
- työsuojeluohjeiden laadinta
- ympäristö- ja sosiaaliehtojen sisällyttäminen hankkeen lainasopimukseen (tosin ehdot ovat salaisia)
- ehtojen ja vaatimusten toteutumisen valvonta hankkeen elinkaaren ajan
- eräissä hankkeissa jatkuva kommunikointi paikallisyhteisön kanssa

Kuitenkaan IFC:n standardiluonnoksessa ehdotettu politiikka ei ole sitovaa. Ehdotus myös heikentää joitan jo olemassa olevia varotoimenpiteitä. Erityisen hälyttävää on se seikka, ettei IFC ole käyttänyt tässä tilaisuutta hyväkseen edistää perustarkoitustaan – kestävää kehitystä ja köyhyyden vähentämistä yksitysen sektorin avulla – ja luo standardeja, jotka olisivat esikuvana muille rahoituslaitoksille. IFC on nimittäin sanonut olevansa johtava hankerahoituksen ympäristö- ja sosiaalisen politiikan määrittelijä. Mutta nyt retoriikan ja standardiluonnoksen välillä on valtava ristiriita.

Keskeiset huolenaiheet

Mikä on sitovaa ja mikä ei

On epäselvää mitkä standradien vaatimukset ovat asiakkaalle pakollisia. Vaatimukset ovat usein tapauskohtaisia ja ne riippuvat hankkeen koosta, paikasta ja itse asiakkasta, joka voi määritellä miten standardeja sovelletaan. Luonnoksessa on lauseita kuten “mikäli on kannattavaa”, “mikäli on kustannustehokasta” ja “mikäli soveltuu”. Luonnos myös antaa IFC:n johtajistolle mahdollisuuden olla käyttämättä standardeja. Siinä tapauksessa pitää informoida johtokuntaa, mutta tämä tapahtuu jälkikäteen, jolloin päätöksen vaikutuksiin ei enää voida vaikuttaa

Vastuullisuuspolitiikka

Luonnos edellyttää, että jokaiselle hankkeelle tehdään toimintaohjelma, joka määrittelee asiakkaalle astetetut ympäristö- ja sosiaaliset vaatimukset osaksi lainasopimusta. Toimintaohjelma ei kuitenkaan ole julkinen. Ilman julkisuutta paikallisten ihmisten ja suuren yleisön on mahdotonta tietää asiakkaan eli yrityksen velvollisuuksia ja vastuuta. Toimintaohjelman luonnoksen julkistaminen olisi kriittinen tekijä hankkeen vastuullisuuden ja ehtojen täyden toimeenpanon varmistamiseksi. Se myös varmistaisi, ettei IFC kohtele joitain yrityksiä lievemmin kuin toisia. Luonnoksessa ei myöskään mainita IFC:n vastuullisuusmekanismia (oikeusasiamies) eikä sen tehtävää varmistaa standardien valvonta ja täydellinen toimeenpano.

Luonnos ei edistä IFC:n perustehtävää vähentää köyhyyttä ja edistää kestävää kehitystä

Luonnos painottaa voimakkaasti asiakkaiden vastuutta, ja määrittelee IFC:n vastuun koskemaan asiakkaille asetettujen vaatimusten toteutumisen valvontaa. Luonnoksessa ei siten määritellä mitenkään IFC:n vastuuta paikallisia yhteisöjä tai heikossa asemassa olevia ryhmiä kohtaan, eikä se vaadi IFC:tä varmistamaan, että hanke vähentää köyhyyyttä tai edistää kestävää kehitystä.

Hankkeiden hylkäysperuste epäselvä

Luonnoksessa viitataan siihen, että IFC saattaa hylätä hankehakemuksen, mutta perusteita ei määritellä. Muut rahoituslaitokset, kuten jotkut vientiluottolaitokset, ovat kehittäneet paremman järjestelmän luomalla poissuljettujen hankkeiden listan.
Luonnos vähättelee kansainvälistä lakia

Luonnoksen suhtautuminen kansainvälisiin lakeihin ja normeihin vaihtelee. Joissain tapauksissa kansainvälinen laki huomioidaan, toisissa (kuten toimintostandardi 3 koskien saastumisen ehkäisyä ja vähentämistä) asiakkaat saavat ottaa huomioon kansallisen lain, vaikka kansainvälinen laki vaatisi tiukempaa standardia.

Uuden toimintostandardin toimeenpano IFC:n rahoitustoiminnassa epävarma

On epäselvää miten toimintostandardit toimeenpannaan IFC:n rahoitustoiminnassa. IFC ei ole määritellyt sitä, kuinka uusi käytäntö sovelletaan sen eri rahoitusinstrumentteihin kuten yhtiölainoihin, investointirahoitukseen, kunnallisiin lainoihin ja välilliseen rahoitukseen. Aikaisemmin IFC:n varoitoimenpiteet ovat koskeneet kaikkea muuta lainatoimintaa paitsi välillistä rahoitusta.

Nykyisten standardien heikennys

IFC on väittänyt ettei politiikan päivitys heikennä olemassa olevaa politiikkaa. On kuitenkin selkeitä esimerkkejä siitä, ettei näin ole, esimerkiksi:
- Arviointien ei enää tarvitse olla riippumattomia
- Teknisiin ympäristöstandardeihin, kuten “saastumisen ehkäisy ja minimointi” – käsikirjaan, viitataan sanalla “sovelletaan normaalisti”, mikä lisää joustoa
- Enää ei viitata ILO.n standardeihin ja kansainvälisiin sopimuksiin koskien lapsi- ja pakkotyötä
- Ei enää vaadita, että kaikkien hankkeista kärsineiden ihmisten elintasoa parannetaan tai palautetaan ennalleen.
- Ei vaadita enää maan palautusta ihmisille, jotka on pakkosiirretty
- Ei vaadita enää pakkosiirtosuunnitelmien riippumatonta valvontaa
- Ei noudata Maailmanpankin tiukempaa maanhallintapoltiikkaa koskien alkuperäiskansoja, missä edellyttetään lainvoimaisten maaoikeuksien hankkimista alkuperäiskansoille ennen projektin toteutusta.
- Arvio siitä, vaikuttaako hanke alkuperäiskansoihin, on asiakkaan, ei IFC:n tekemä
- Ei enää kielletä rahoittamasta hanketta, jotka rikkovat jotain isäntävaltion allekirjoitamaa kansainvälistä ympäristösopimusta.
- Ei enää pidetä voimassa IFC:n nykyistä kieltoa olla toteuttamatta metsähankkeita luonnontilaisissa sademetsissä
- Ei kielletä hakkuita kriittisissä luontokohteissa kuten Maailmanpankki
- Ei eneää edellytetä tiettyjen minimikrieerien täyttämistä eräiden tuholaismyrkkyjen käytössä
- Ei enää viitata Maailman terveysjärjestön WHO:n myrkkystandardeihin
- Annetaan projektin toteuttajan arvioida kulttuuriperinnön merkitys
- Nyt viitataan radioaktiivisen materiaalin käyttöön ja käsittelyyn, kun ennen ydinvoiman ja ydinasemateriaalin tukeminen oli kokonaan kielletty

Lähde: ECA Watchin Andrea Durbinin tekstin (Overall Analyisis of IFC´s ‘Draft’ Performance Standards) pohjalta toimittanut Tove Selin



Vetoomus Suomen hallitukselle
31.5.2004

Suomen näytettävä tietä uusiutuvien energialähteiden maailmanlaajuisessa edistämisessä

Ilmastonmuutos on aikamme vakavin ympäristöuhka, jonka ennustetaan aiheuttavan mittaamatonta inhimillistä kärsimystä ja ympäristötuhoa. Ilmastonmuutoksen hillitseminen harmittomalle tasolle on jo liian myöhäistä, mutta ilmiötä ja sen vaikutuksia voidaan torjua merkittävästi, mikäli toimiin ryhdytään nyt.

Ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää perustavanlaatuista muutosta energian tuotanto- ja kulutustavoissa maailmanlaajuisesti. Tässä uusiutuvat energialähteet ovat keskeisessä roolissa.

Ilmastonmuutoksen torjumisen rinnalla on kyettävä vastaamaan haasteeseen, jonka kehitysmaiden nopeasti kasvava energiatarve ympäristölle ja kehitykselle asettaa. Liki kaksi miljardia ihmistä on yhä vailla moderneja energiapalveluja. Kun aika menee polttopuiden keräämiseen, rahat kerosiiniin, eikä modernille terveydenhuollolle tai koulutukselle ole edellytyksiä, on köyhyyden kierre valmis ja ympäristö koetuksella.

Ympäristön reunaehdot huomioiva vastaus kehitysmaiden energiahaasteeseen löytyy uusiutuvista energialähteistä ja hajautetusta energiantuotannosta. Vauraiden teollisuusmaiden velvollisuus ja oma etu on tukea näiden kehitystä ja käyttöönottoa kehittyvissä maissa. Tämä ei voi tapahtua ilman uusiutuvien energialähteiden merkittävää lisäämistä samanaikaisesti teollisuusmaissa.

Kesäkuussa 2004 yli tuhat hallitusten, yritysmaailman ja kansalaisyhteiskunnan edustajaa kokoontuu Bonnin historialliseen uusiutuvan energian konferenssiin etsimään keinoja uusiutuvan energian edistämiseen kansainvälisellä yhteistyöllä. Suomi on vauras, korkean elintason maa, jonka luonnonvarojen ja energian kulutus on verrattain suurta. Maallamme on paljon uusiutuvan energian kokemusta, osaamista ja resursseja. Siten Suomella on kaikki edellytykset ja velvollisuus toimia esimerkillisesti konferenssin menestyksen takaamiseksi.

Jotta konferenssi ei tuottaisi pelkkää sanahelinää, vaan veisi Johannesburgin kestävän kehityksen prosessia eteenpäin, on valtioiden osoitettava Bonnissa sitoutuneisuutensa uusiutuvien energialähteiden edistämiseen. Me, ilmastonmuutoksesta ja muista fossiilisten polttoaineiden ympäristövaikutuksista sekä köyhyydestä ja globaalista oikeudenmukaisuudesta huolestuneet kansalaisjärjestöt vetoamme Suomen hallitukseen, jotta se

a) Toimii sen eteen, että EU sitoutuu asettamaan itselleen pitkän tähtäimen tavoitteen uusiutuvien energialähteiden osuudelle energiantuotannossa. Tämän tulee olla vähintään 25 % kaikesta energiasta vuoteen 2020 mennessä. Suomen maakohtaisen tavoitteen suhteen tämä tarkoittaa 35-40 % kaikesta energiasta vuoteen 2020 mennessä, mikä on linjassa Suomen uusiutuvien energialähteiden edistämisohjelman kanssa.

b) Ilmoittaa sitoutuvansa siihen, että fossiilisten polttoaineiden käyttöä edistävien hankkeiden tukeminen kehitysyhteistyövaroilla, vientiluotoilla ja -takuilla lopetetaan vuoteen 2008 mennessä. Jotta tämä tapahtuisi asteittain, olisi jo vuodesta 2005 lähtien 20 % energiahankkeisiin kehitysyhteistyön, vientitakuiden ja -tukien kautta suunnattavasta julkisista tuista varattava uusiutuvalle energialle.

c) Sitoutuu siihen, että jatkossa kaikille kehitysyhteistyön nimissä tehtäville hankkeille laaditaan kestävä energiasuunnitelma.

d) Edellyttää Maailmanpankkia, Euroopan Investointipankkia ja muita kansainvälisiä kehitysrahoituslaitoksia uudistamaan rahoituspolitiikkaansa niin, että fossiilisten polttoaineiden edistäminen korvaantuu asteittain uusiutuvien energialähteiden edistämisellä.

e) Toimii aktiivisesti sen eteen, että Bonnin kokous toimii lähtölaukauksena jatkuvalle ja kehittyvälle prosessille, jonka tulokset ovat mitattavissa.

Kansainvälisessä energia-, ilmasto- ja kehityspolitiikassa tarvitaan suunnannäyttäjiä. Suomella on nyt mahdollisuus olla yksi niistä. Vetoamme Suomen hallitukseen, jotta se tarttuisi haasteeseen.

Helsingissä 31.5.2004

Suomen YK-liitto, hallituksen puheenjohtaja Sirpa Pietikäinen
Suomen luonnonsuojeluliitto, toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen
Suomen UNICEF, järjestöpäällikkö Inka Hetemäki
Greenpeace, kampanjavastaava Kaisa Kosonen
WWF, suojelujohtaja Jari Luukkonen
Dodo – Tulevaisuuden elävä luonto, puheenjohtaja Johanna Sinkkonen
Natur och Miljö, verksamhetsledare Bernt Nordman
Luonto-Liitto, pääsihteeri Lotta Ruokanen
Kansalaisjärjestöjen vientiluottokampanja, koordinaatori Tove Selin
Maan ystävät, puheenjohtaja Leo Stranius
yhteistyössä Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen kanssa



Raportti
Terveyttä korkotukiluotolla – väheneekö köyhyys kehitysmaissa? -seminaarista 23.3.2004 Hotelli Arthurin auditorio, Helsinki
Järjestäjät: Kansalaisjärjestöjen vientiluottokampanjan Lääkärin sosiaalinen vastuu ry. Raportin laati FinnWatchin työntekijä Katja Ikonen, toimitus Tove Selin.

Seminaarin kulku

Seminaarin avasi Patrick Sandström Lääkärin sosiaalinen vastuu ry:stä, ja hän toimi myös seminaarin puheenjohtajana.

Aluksi Tove Selin Kansalaisjärjestöjen vientiluottokampanjasta kertoi korkotukiluottojen synkästä historiasta. Selin esitteli kaksi esimerkkitapausta; Phoenix Pulp and Paperin Thaimaassa sekä Pasarin kuparisulaton Filippiineillä. Molemmat tehtaat ovat toiminnallaan aiheuttaneet muun muassa vakavaa ympäristön saastumista. Kansalaisjärjestöjen vientiluottokampanja on huolissaan luottojen myöntämisestä esimerkkitapausten kaltaisille sosiaalisesti tai ympäristön kannalta ongelmallisille hankkeille ja vaatii vientiluotoille muun muassa avoimuutta ja sitovia ympäristö- ja sosiaalisia kriteerejä.

Selinin puheenvuoron jälkeen käytiin keskustelua hankkeiden onnistumisen arvioinnista ja todettiin tässä olevan eroja viranomaisten ja kansalaisjärjestötason välillä.

Seuraavaksi korkotuista vastaava virkamies Harri Sallinen ulkoministeriöstä kertoi korkotukiluottojärjestelmästä. Sallinen kartoitti vientiluottojärjestelmää ja sen historiaa seuraavasti:
- vientiluottoja myöntävät kansalliset vientiluotto- ja takuulaitokset (Suomessa Suomen Vientiluotto Oy ja Finnvera Oyj)
- Korkotukiluotot ovat osa vientiluottojärjestelmää: UM myöntää kehitysmaihin suuntautuville vientiluotoille korkotukea, joka maksetaan kehitysyhteistyömäärärahoista – luotto on vastaanottajalleen koroton
- Vienninrahoitusjärjestelmä luotiin 1960-luvulla, jolloin perustettiin vientiluottoja myöntävä Suomen Vientiluotto Oy sekä Vientitakuulaitos - nykyinen Finnvera Oyj, joka myöntää vientiluottojen valtiontakuita Suomessa
- Korkotukiluotot uudistettiin vuonna 2001, jolloin astui voimaan uusi laki kehitysmaihin myönnettävistä vientiluotoista (Finnveran rooli luottojen takaajana säilyi)

Sallinen valaisi korkotukiluottojen myöntämisperiaatteita kertomalla, että luottojen myöntämistä sääntelevät laki kehitysmaihin myönnettävistä vientiluotoista, hallituksen uuden kehityspoliittisen ohjelman linjaukset ja kansainvälisen tason OECD-konsensus. Toteutettavien hankkeiden tulee olla taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestäviä. Ulkoasiainministeriö arvioi korkotukihankehakemukset linjausten pohjalta eri intressitahot huomioon ottaen (lausuntokierros).
Sallinen antoi lisäksi faktatietoa korkotuen hallinnoinnista, maksatuksesta, lahja-asteesta, sekä hankkeen käsittelyprosessista

Keskusteltiin siitä, miksi Suomi ei ole luopumassa korkotukijärjestelmästä, vaikka OECD/DAC sitä suosittaa. UM:n edustajan mukaan korkotukiluotto on tällä hetkellä ainoa käyttökelpoinen instrumentti kehitysmaissa, minkä vuoksi siitä ei haluta luopua. Korkotukijärjestelmää pyritään kuitenkin parantamaan ja kehittämään esimerkiksi arvioinnin kautta. Hankkeiden systemaattista arviointijärjestelmää ei ole olemassa, mutta päämääränä on pyrkiä arvioimaan kaikki hankkeet. Keskustelussa nostettiin esiin korkotukimaksatusten vähentyminen johtuen tämänhetkisestä alhaisesta korkotasosta ja suurten hankkeiden häviämisestä pienten hankkeiden tieltä

Patrick Sandström kertoi seuraavaksi Suomen korkotukiohjelman arvioinnista 2003, jonka oli toteuttanut konsulttiyhtiö WaterPro Partners Ltd. Heidän edustajansa ei valitettavasti ennättänyt paikalle esittelemään evaluaatiota, joten puheenjohtaja Sandström teki sen heidän puolestaan. Evaluaatio, joka on saatavilla ulkoministeriöstä, oli tehty vuosina 1992-2001 Kiinassa ja Vietnamissa toteutetuista hankkeista. Evaluaation kohteena oli Kiinassa 12, Vietnamissa 4 hanketta. Sanström huomauttu, että terveydenhuoltohankkeet olivat saaneet arvioinnissa muita keskimääräistä heikommat arviot

Esimerkki 1, Shanghain verikeskus:
Arviointiryhmän johtopäätös oli, että projekti oli osittain onnistunut (verenluovutuskulttuurin luominen), mutta koko hanke ei ollut onnistunut täysin. Ryhmän mukaan samantyyppisiä projekteja tarvitaan Kiinaan parannettuina versioina.

Esimerkki 2: Shougangin sairaalaprojekti:
Arviointiryhmän johtopäätös oli, että projekti onnistui. Sairaalalaitteiden vienti voi onnistua, jos samalla panostetaan käyttö- ja korjaushenkilökunnan koulutukseen.

Esimerkki 3: Dalian sairaalaprojekti:
Arviointiryhmän johtopäätös oli, että projektin epäonnistuminen johtui puutteellista koulutuksesta (laitteiden korjausvalmius puuttui), kieliongelmista ja laitteiden hajasijoittamisesta moneen sairaalaan.

Esimerkki 4; Guanxin terveysprojekti: (laiteinvestoinnit maaseudun terveydenhuollon kehittämiseksi ja ikääntyneiden hoidon parantamiseksi)
Arviointiryhmän johtopäätös oli, että koulutusta, laitteiston vaihtoa ja varaosien saatavuutta parannettava

Kaikenkaikkiaan laitteiden huoltoon ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota, minkä vuoksi ne rikkoutuvat nopeasti. Varaosien saatavuudessa on ongelmia. Henkilökuntaa tulisi kouluttaa huoltamaan laitteita. Tulevaisuuden strategiana tulisi arviointiryhmän mukaan olla koulutuksen, kehityksen ja vaikuttavuuden lisääminen ja puhtaasta laiteviennistä eroon pääseminen

Arviointiryhmä suositti myös seuraavia toimenpiteitä: tulisi valita 5-6 ensisijaista kohdemaata; yhteistyötä Kiinan ja Vietnamin kanssa jatkettava; ministeriön ja yritysten valittava kohteet yhdessä; hankkeita tulee toteuttaa muillakin sektoreilla; suomalaisilla oltava vastuu hankkeiden onnistumisesta; korkeasta kotimaisuusasteesta tulee luopua; UM:n tulisi osallistua myös kansainvälisten kehitysrahoituslaitosten projekteihin; pitäisi siirtyä luoton ja lahja-avun yhdistelmään; korkotuen rinnalle tulisi saada takauksia; pienluotot tulisi ottaa käyttöön; hallintoa tulisi tehostaa joko ministeriön sisäisin järjestelyin tai ulkoistamisen kautta; epäonnistumisten syitä tulisi selvittää riippumattomasti

Lopuksi Kari S. Lankinen, PSR Consulting-yhtiöstä alusti aiheesta Sairaalahankkeet ja Kiinan terveydenhuollon kehitys.

Lankisen esitys perustui Lääkärin sosiaalinen vastuu ry:n omistaman PSR-Consulting –yhtiön ulkoministeriölle tekemiin ennakkoarvioihin Kiinan sairaalalaitehankkeista.

Kiinan terveydenhuoltoon panostettu vuoden 1949 jälkeen huomattavasti vesi- ja jätehuollon, äitien ja lasten terveydenhuollon ja henkilökohtaisen hygienian osalta sekä perustamalla epidemioiden ehkäisyasemia. Tartuntatautitilanne maassa onkin parantunut merkittävästi viimeisten 50 vuoden aikana. Krooniset sairaudet ovat väestön ikääntymisestä johtuen lisääntyneet. Ongelmana Kiinassa on terveydenhuoltopalveluiden epätasainen jakautuminen maaseudun ja kaupunkien välillä: 80% palveluista on kaupungeissa vaikka 75% väestöstä asuu maaseudulla. Vuonna 1996 pidetty 1. kansallinen terveyskokous aloitti Kiinassa uudistusten sarjan, jossa terveydenhuollon suunnitteluvastuu siirrettiin kunta- ja maakuntatasolle. Kehityskohteiksi otettiin maaseudun palvelut, ehkäisevä terveydenhuolto ja resurssien hallinta. Tavoitteeksi maaseudun ja kaupunkien palvelutasoerojen asteittainen vähentäminen. Tänä päivänä terveyspalveluja tuottavat yksiköt ovat Kiinassa edelleen enimmäkseen valtion omistamia ja niiden toiminta on markkinataloudellisesti suuntautunutta. Käyttäjämaksuja on Kiinassa peritty aina, mutta ennen terveydenhuollon uudistuksia hinnat pidettiin alhaisina ja potilaiden turvana oli useita vakuutusjärjestelmiä. Terveydenhuoltopalveluissa on alueiden välisiä eroja palveluiden keskittyessä keskus- ja yliopistosairaaloihin.

Terveydenhuollon kustannukset ovat nousseet ja samanaikaisesti sosiaalivakuutusjärjestelmien kattavuus on romahtanut (yli 70% väestöstä on vakuutuksen ulkopuolella), jolloin laitteiden käyttäjämaksut ovat nousseet jyrkästi. Korkeat käyttäjämaksut köyhdyttävät suurta väestönosaa. PSR-Consultingin arvion mukaan 50% maaseudun väestöstä on köyhtynyt korkeiden käyttäjämaksujen vuoksi. Käyttäjämaksuihin perustuva terveydenhuoltojärjestelmä lienee lähitulevaisuudessa kuitenkin ainoa realistinen ratkaisu Kiinassa. (Uusia vakuutusjärjestelmiä on kokeiluvaiheessa.) Käyttäjämaksuhelpotuksista ei ole saatavissa luotettavaa tietoa – tosiasiassa helpotuksia myönnettäneen harvoin.
Tällä hetkellä suurin osa korkotukiluotoista keskittyy Kiinaan. PSR-Consultingin sairaalalaitehankearvion mukaan aloitteentekijöinä toimivat tavallisesti suomalaiset laitetoimittajat ja hankkeiden budjetit ovat noususuunnassa. Laitehankinnat keskittyvät kaupunkeihin ja suuriin sairaaloihin, joilla on edellytykset korkean teknologian laitteiden käyttöön, vaikka investointien tarve olisi suurin maaseudulla ja perusterveydenhuollossa. Tarvearviointi on siis puutteellista ja hankinnat kalliita korkean teknologian erikoislaitteita, joiden käyttö ei ole mahdollista ilman korkeita käyttäjämaksuja. Käyttäjämaksut takaavat lainojen takaisinmaksun, johon on varauduttu hyvin.

Johtopäätöksiä:
- Sairaalalaitehankkeet Kiinassa eivät ole Suomen kehityspoliittisten linjausten mukaisia eivätkä tue köyhyyden vähentämistavoitteita, siksi hankkeiden rahoittamisesta tulisi luopua kokonaan
- Suomen tulisi noudattaa köyhyyden vähentämiseen tähtääviä kehityspoliittisia linjauksia ja keskittyä tukemaan laitehankintoja maissa, joissa käyttäjämaksuja ei peritä (uusien kohdemaiden identifiointi: hankearviointeja tehty jo Costa-Ricassa, Intiassa, Sri Lankassa, Indonesiassa ja Vietnamissa - näissä maissa ei ole käyttäjämaksuongelmaa).
- Jos kauppapoliittiset intressit toiminnan jatkamiseen ovat kovat, Kiinassa kohteiksi sopisivat paremmin perusterveydenhuollon yksiköt. Maassa tulisi myös keskittyä koulutukseen ja hyvän hallinnon kulttuurin juurruttamiseen.

Loppukeskustelua
- Esitettiin kysymys siitä, mitä Kiinan terveyshankkeiden osalta voidaan tehdä
- Jos terveyshankkeita Kiinassa halutaan jatkaa, olisi keskityttävä bilateraalisiin hankkeisiin ja koulutukseen. Jos korkotukihankkeita halutaan jatkaa, olisi keskityttävä perusterveydenhuoltoon sairaalalaitehankintojen sijaan. Tähän kommentoitiin UM:n taholta, että suhteet UM:n ja Kiinan VM:n välillä ovat vakiintuneet. Hankkeita ei ole köyhillä alueilla, koska Kiinan VM ei pysty takaamaan kaikkein köyhimpien alueiden lainoja. Kiinan hallituksen taholta terveyssektori kohteena halutaan säilyttää. Hallitus sanoo tuottavansa itse terveydenhuollon perusteknologian ja tarvitsevansa juuri laitehankintoja. Kahdenvälinen toiminta ei resurssien puutteen vuoksi ole mahdollista Kiinassa.
- Keskusteltiin käyttäjämaksuista, jotka ovat pian julkaistavan tutkimuksen mukaan yleistymässä maailmanlaajuisesti sekä siitä, että maksujen pitäisi olla tulotasoon suhteutettuja.
- Vietnamin terveydenhuoltohankkeiden osalta puuttuva koulutus on huomioitu UM:ssä ja lahja-apu on harkinnan alla.
- UM:lle esitettiin kysymys siitä, miten hankkeiden odotetaan muuttuvan uusien linjausten myötä. UM:n edustajan mukaan ennustaminen on vaikeaa - hankkeita otetaan käsittelyyn entiseen tapaan.




Kommentteja Finnvera Oyj:n vientitakuutoiminnan ympäristöpolitiikan uudistusprosessiin kevät 2004
Laatinut Koordinaattori Tove Selin, Kansalaisjärjestöjen vientiluottokampanja


Johdanto

Finnvera on uudistamassa ympäristöpolitiikkaansa johtuen joulukuussa 2003 OECD:n neuvostossa hyväksytystä OECD:n uudesta suosituksesta yhteisistä lähestymistavoista koskien ympäristöä ja julkisesti tuettuja vientiluottoja. Vaikka kyseinen suositus ei kansalaisjärjestöjen mielestä ollut riittävän edistyksellinen turvatakseen kestävän kehityksen maailmassa, on siinä Suomen kannalta kolme kohtaa, jotka merkittävästi muutaisivat Finnveran nykysiä käytäntöjä. Muutokset koskien YVA-raporttien ja hankkeiden ympäristövaikutusten seurannan julkisuutta on käsitelty erillisessä kirjeessämme Finnveralle ja sen hallitukselle 13.02.2003. Kolmas asia on ympäristöarvioissa käytetyt kansainväliset standardit, joissa ensisijaisesti tulisi käyttää Maailmanpankkiryhmän kriteerejä ja varotoimenpiteitä. Seuraavassa on myös muutama muu nykyiseen ympäristöpoltiikkaan liittyvä huomautus ja kommetti. Lähteenä on käytetty Finnveran internetsivuilla julkaistua tietoja sen ympäristöpoltiikasta.

Vaadimme, että Finnvera toimeenpanee OECD:n suosituksen kaikilta osin ja lisäksi korjaa nykyisen käytännön epäkohtia.

Finnveran ympäristöpoltiikka

Uskottava ympäristöpoltiikka edellyttää täydellistä avoimuutta ja asiantuntevaa ympäristöosaamista hankkeiden arviointiprosesseissa. Vain avoimuudella ja asiantuntevuudella voidaan estää tarpeettomien riskien toteutuminen, kuten hankkeiden epäonnistuminen ja kaatuminen Finnveran, myöhemmin kohdemaan ihmisten maksettavaksi. Avoimuudella vältetään myös kehitysmaissa tyypillinen korruptio, jota vastaan Finnvera kertoo toimivansa. Avoimuus on siis Finnveran ja suomalaisten veronmaksajien ehdoton etu, sekä myös suomalaisten yritysten etu niiden pitkäntähtäimen kannattavuuden ja menestyksen turvaamiseksi. Salailu vain lisää parmalatien ja enronien toteutumista maailmalla, myös Suomessa.

Finnveran ympäristöpoltiikan kommentointia haittaa luonnollisesti se, ettei sidosryhmät saa nähtäväkseen Finnveran uudistetun ympäristöpolitiikan luonnoksia, joten oheiset kommentit voivat olla turhia, mikäli asiaa ollaan korjaamassa jo muutenkin. Emme myöskään tiedä mitä uusia mahdollisia ympäristöpolitiikan heikennyksiä on luvassa.

Finnvera kertoo ottavansa hankkeiden ympäistövaikutukset huomioon osana takaamiensa hankkeiden kokonaisriskiarviota. Vientiluottokampanja katsoo, että tämä lause velvoittaa Finnveraa teetämään riippumattomat ympäristövaikututuksen arviot jokaisesta vientitakuuta hakevasta hankkeesta.

Ympäristövaikutusten seulonta

Finnvera seuloo vain keskipitkän tai pitkän maksuajan vientitakuuhakemukset. Euromääräistä alarajaa ei ole. Vientiluottokampanja vaatii, että kaikki vientitakuuhankehakemukset pitäisi seuloa ympäristövaikutuksen osalta.

Hakemukset luokitellaan kolmeen ympäristöluokkaan sen muakan, onko nillä merkittäviä (A-luokka), kohtalaisia (B) vai hyvin vähäisiä (C) potentiaalisia ympäristövaikutuksia. Vientiluottokampanja katsoo, että kyseinen luokitus voidaan tehdä vain selvittämällä nämä ympäristövaikutukset eli teettämällä kansainvälisen tason riippumaton YVA kaikista hankkeista ennen luokitusta. Hankkeiden julkistaminen hakemusvaiheessa olisi välttämätöntä potentiaaisten ympäristövaikutusten selvittämiseksi etukäteen.

Ympäristöarviointi

Takuuesitykset sisältävät maininnan ympäristöluokituksista ja suuremmissa hankkeissa kuvauksen ympäristövaikutuksista.

Finnverassa suuret hankkeet menevät hallituksen päätettäväksi. Finnvera ei kuitenkaan suostu paljastamaan, mikä on suuren hankkeen euromääräinen alaraja, joten kunkin hankkeen päätöksentekotaho on salainen. Vaadimme päätöksentekojärjestelmän julkistamista.

Ympäristöluokitus

Finnveran ympäristöluokitus noudattelee mm. Maailmanpankin käyttämää A, B ja C-luokitusta. Finnvera on parina viime vuotena julkistanut muutaman taatun kaupan ympäristöluokan internetsivuillaan.

Haluaisimme tietää, millä perusteella Wärtsilän dieselvoimalat Turkkiin ja Brasiliaan on luokiteltu B-luokkaan? Miten fossiilisiin polttoaineissiin kuuluva diesel (öljy) ja sen aiheuttamat vakavat ilmastomuutosta kiihdyttävät kasvihuonekaasupäästöt voivat olla vain “kohtalaisia”? Tällaiset hankkeet pitäisi ehdottomasti laittaa A-luokkaan. Finnveran pitäisi kuitenkin välittömästi luopua kaikesta fossiilisen energian tukemisesta ja sen sijaan tukea vain uusiutuvia energiamuotoja. Joka tapauksessa diesel-hankkeista olisi tehtävä perusteellinen YVA, jossa arvioidaan myös hankkeen kasvihuonekaasupäästöt ja niiden vaikutus globaaliin ilmastonmuutokseen.

Samaan tapaan on käsittämätöntä, että Masa-Yardsin matkustaja-autolautta ja Nokian GSM-verkko ovat C-luokassa, sillä laivaliikenne ja sen tukema autoliikenne aiheuttavat merkittäviä ympäristövahinkoja, eikä matkapuhelinverkkojen pystyttäminenkään mitään ongelmatonta ole. Annetut esimerkit osoittavat, että hankkeiden ympäristövaikutusten selvittäminen perusteellisella YVA-raportilla on aivan välttämätöntä jatkossa edes oikean ympäristöluokan määrittelyn varmistamiseksi.

Kansainvälinen kehitys

Finnveran kilpailijamaista Yhdysvallat julkistaa hankkeiden ympäristötiedot 90 päivää ennen päätöksentekoa, ja etukäteistietoja antavat myös Japani, Australia ja Kanada. Monet Euroopan maat, kuten Iso-Britannia julkistavat jo nyt tietyissä tapauksissa tiedot etukäteen. Ruotsissa ollaan jo pitkään julkistettu kuukausittain lähes kaikki yli 10 miljoonan kruunun takuuhankkeet jälkikäteen. Finnveran nykyinen salailupolitiikka on siis merkittävästi kilpailua vääristävä ja poikkeava käytäntö, joka on räikeässä ristiriidassa Finnveran vakuuttelun, että se toimii kuten kilpailijamaat, kanssa. Vaadimme tämän vakavan epäkohdan korjaamista välittömästi.

Suomen tilanne

Finnvera perustelee salailuaan virheellisellä tulkinnallaan vientitakuulaista. Asian käsitelly on edelleen kesken Korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Mutta jo Helsingin hallinto-oikeuden päätös 23.6.2003 osoitti, että Finnveran vientitakuuhankkeiden ympäristötietojen salailu on lainvastaista, ja Finnveran on viipymättä annettava pyydettyjen vanhojen hankkeiden ympäristötiedot Kansalaisjärjestöjen vientiluottokampanjalle. Uusista A-hankkeista vaadimme luonnollisesti ympäristötietojen julkistamista vähintään 30 kalenteripäivää ennen takuupäätöksen tekoa. Vielä varhaisempi julkistamien edesauttaisi huomattavasti Finnveran ympäristöasiantijoiden työtä ja vähentäisi turhien riskien toteutumista.

Lopuksi

Finnveran nykyinen ympäristöpoltiikka on ensimmäinen askel kohti kestävämpää vientitakuutoimintaa. Nyt on aika ottaa harppaus kohti todellista vastuullista ja kestävää vientitakuutoimintaa ja saada Finnveran julkisuuspolitiika samalle tasolle pahimpien kilpailijoiden, kuten Yhdysvallat, Kanada, Australia ja Japani, kanssa. OECD:n uusien ympäristösuositusten toimeenpanon jälkeen kaikki teollisuusmaat julkistavat ympäristötietonsa etukäteen, joten Finnveran nykyinen käytäntö salata myös vanhojen julkistettujen hankkeiden ympäristötiedot on varsin poikkeavaa ja kilpailua vääristävää. Tähän on saatava täydellinen muutos heti.


Kansalaisjärjestöjen vientiluottokampanja
Psta

Koordinaatori Tove Selin



Raportti vientiluottokampanjan 12.9.03 järjestämästä Vientikauppa Kiinaan – ihmisten ja luonnon kustannuksella? -seminaarista






Kansalaisjärjestöjen vientiluottokampanjan 12. syyskuuta 2003 Helsingissä pidetyssä Vientikauppa Kiinaan -seminaarissa julkaistiin kampanjan teettämä tutkija Ge Yunin kirjoittama tutkimus Suomen viennin ja investointien ympäristö- ja sosiaalisista vaikutuksista Kiinassa otsikolla Great Leap Forward – or Backwards? Environmental and Social Impacts of the Finnish Trade with China. Seminaarissa keskusteltiin vientikaupan ehdoista ja siitä, kenen vastuulla kestävän vientikaupan edistäminen on. Seminaarissa oli noin 90 osanottajaa.

Seminaarin kulku

Seminaarin avauspuheenvuoron esitti kauppa-ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen. Ministeri Pekkarinen painotti kansainvälistä yhteistyötä ja esitteli EU:n komission 10.9. hyväksymän asiakirjan EU:n Kiina-poltiikasta. Siinä korostetaan talousyhteistyön edistävän Kiinan kehittymistä oikeusvaltioksi ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen perustuvaksi avoimeksi yhteiskunnaksi. Toisaalta Suomen vientikauppaa ei ministerin mukaan voi ehdollistaa enemmän kuin kilpailijamaissa, koska olemme hyvin riippuvaisia viennistämme.
Tutkja Ge Yun esitteli tutkimuksensa Suomen vientikaupan ympäristö- ja sosisaalisista vaikutuksista Kiinassa. Tutkimuksessa oli tarkoitus käyttää pohjana suomalaisille vientiyrityksille lähetettyjen kyselyiden tuloksia, mutta lähetetystä 84 kyselylomakeesta vain 5 palautui. Niinpä tutkimuksessa jouduttiin tukeutumaan julkisiin asiakirjoihin ja viranomaislähteisiin. Englanninkielinen tukimus on saatavilla maksutta kampanjan toimistosta tai pdf-tiedostona näiltä sivuilta kohdasta Materiaalit. Tukimuksessa todettiin, että vaikka suomalaisten investointien osuus Kiinassa on suhteelisesti pieni, on silläkin vaikutuksensa maan ympäristön tilaan ja sosiaalisiin olosuhteisiin. Kaupan volyymi on nyt yli 2,44 miljardia euroa. Esimerkiksi kehitysyhteistyövaroista maksetuista korkotukiluotoista suurin osa menee Kiinaan. Ulkoministeriön kehityspoliittinen osasto on vastikään teettänyt evaluaation korkotukihankkeista, ja varsinkin niiden köyhyyttä vähentävä vaikutus on jäänyt toteutumatta. Investointihankkeista kyseenalaisin on UPM-Kymmenen sellutehdas Changshussa Jiangsun maakunnassa. Se käyttää raaka-aineenaan Indonesian sademetsistä tuotettua sellua. UPM-Kymmene ja Stora Enso ovat myös perustamassa suuria teollisia vieraan puulajin puuplantaaseja Etelä-Kiinaan.

Kiinalainen ympäristöaktivisti Pacific Environment -järestössä työskentelevä Wen Bo kertoi seminaarissa Kiinan ympäristön tilan heikkenemisestä ja sen aiheuttamista kustannuksista. Kiinan valtavan talouskasvun maksumiehenä on ennenkaikkea ympäristö. Nykyinen kehitysmalli aiheuttaa mm. tulvia, maanvörymiä, punaista vuorovettä sekä terveysongelmia. Aavikoituminen on maan vakavimipia ympäristöongelmia. Maan ympäristöviranomaisten laskujen mukaan ympäristön pilaantuminen maksaa vuosittan 5 % Kiinan BKT:stä. Kiina myös kuormittaa naapurimaitaan mm rakentamalla vesivoimaloita Laosiin ja tuomalla raakapuuta Burmasta ja Indonesiasta. Kiina onkin nykyään maailman toiseksi suurin raakapuun tuoja, Japanin jälkeen.

Finpron Kiina-tuntija Ilpo Kaislaniemi vakuutti kommenteissaan, että ulkomaiset investoinnit ja kaupan vapauttaminen parantavat kiinalaisten elinoloja ja edistävät myös demokratian toteutumista. Kiinalaisia tulee suomalaisyritysten kautta Suomeen opiskelemaan ja omaksumaan täkäläisiä arvoja niin ympäristön kuin sosiaalisten kysymystenkin suhteen. Toisaalta nykyinen alueellisesti epätasainen talouskasvu voi johtaa poliittiseen epävakauteen.

Suomen ammatiliittojen keskusliiton SAK:n kansainvälisten asiain sihteeri Turo Bergman muistutti, että Kiina on vanha kulttuuri ja muutokset tapahtuvat hitaasti. Kiinasta on tullut myös uhka suomalaiselle työläiselle, kun suomalaisyhtiöt siirtävät tuotantoaan Kiinan, kuten kemijärveläinen Salcomp äskettäin ilmoitti tekevänsä. Vaikka Kiinassa toimii vain yksi virallinen ammattiliiitto, joka ei ole kansainvälisten vapaiden ammattiyhdistysten järjestön jäsen, Bergmanin mukaan ammattiliitot hyväksyvät maassa maan tavalla-periaatteen. Kuitenkin tarvittaessa voidaan myös maiden hallituksia painostaa, mutta silloin toimitaan kansainvälisen työjärjestön ILO:n kautta.

Amnestyn Suomen osaston puheenjohtaja Petri Merenlahti huomautti omassa kommentissaan, että ulkomaankaupaa pitää ohjata sitovin standardein. Yritysten kannattaa sitoutua esimerkiksi YK:n ihmisoikeusjulistukseen, sillä osottamalla vahvaa yhteiskuntavastuuta yritykset hyötyvät myös taloudellisesti välttämällä turhia riskejä ja saavuttamalla sijoittajien ja kuluttajien luottamuksen.

Seminaarin kommentoijiksi oli pyydety myös suuret Kiinassa toimivat suomalaisyritykset UPM-Kymmene, Kemira ja Nokia, mutta kukaan näistä ei päässyt tai halunnut tulla paikalle. Nokia kuitenkin lähetti kirjallisen lausunnon, jossa se vakuutti toimivansa kestävästi ja rahoittavansa Kiinassa myös mm. puiden istustua ja tulvanorjuntaa. Yritysten haluttomuus osallistua avoimen keskusteluun kuitenkin asettaa niiden yhteiskuntavastuupuheet outoon valoon.

Seminaarin lopussa käydyssä keskustelussa oli aktiivisemmin mukana ulkoministeriön virkamiehet, jotka vakuuttivat suomalaisten toimivan paremmin kuin muut. He myös arvostelivat kansalaisjärjestöjä uuskolonialismista eli kuulemma vieraiden arvojen viemisestä Kiinaan. Tämä seminaari oli kuitenkin suunnattu suomalaisille toimijoille, joiden pitäisi toimia vähintään yhtä vastuullisesti ja noudattaa samoja ympäristö- ja sosiaalisia standardeja kuin täällä kotimaassakin. Toisaalta Kiinalle voisi kyllä antaa ohjeen, ettei se toistaisi samoja virheitä kuin mitä me olemme tehneet teollisuusmaissa, huomautti seminaarin puheenjohtajana toiminut Luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen lopuksi.

Lopuksi

Kiinan ympäristön tilan heikkeneminen ja ihmisoikeuksien polkeminen voi koitua kohtaloksi myös suomalaisyrityksille, jos tilanne kärjistyy esimerkiksi vallankumoukseksi. Kiinassa voi käydä kuten Indonesiassa, jossa talouskriisin seurauksena syrjäytetyn diktaattori Suharton jälkeen maa ajautui paikoin anarkiaan ja väkivaltaisuuksiin. Talouskriisissä ryvettyneiden yhtöiden lainat menivät roskapankkeihin ja maksamattomat tuontikaupat Indonesiaan ja viejämaan kahdenväliseen velkaan. Näin kävi mm. Valmet-Metson myymälle paperikoneelle, joka piti asentaa indonesialaisen APRIL-yhtiön Riau Andalan Pulp and Paper –tehtaalle. Paperitehdasta ei koskaan rakennettu ja paperikone jäi satamiin. Valmet toki sai rahasa, Finnveran takuiden ansoista, mutta nyt rahoja peritään Indonesian valtiolta. Vastuullinen vienninedistäminen voi estää tällaiset kuprut.

Helsingissä 3.11.2003

Koordinaattori Tove Selin


Kansalaisjärjestöjen vientiluottokampanjan 03.03.03 järjestämän
Ihmisoikeudet ja maailmankauppa –seminaarin raportti

Johdanto

Kampanjan järjestämän ihmisoikeusseminaarin tarkoitus oli toisaalta herättää keskustelua vientiluototuksen ihmisoikeusvaikutuksista ja toisaalta herättä ihmisoikeusjärjestöjen ja –aktiivien kiinostus vientiluototukseen.

Seminaariin osallistui lähes 60 osanottajaa eri piireistä. Valtaosa paikallaolijoista oli opiskelijoita ja kansalaisaktivisteja, mutta oli siellä yritysten ja valtionhallinnonkin edustajia. Lisäksi paikalla oli muutama toimittaja (Hufvudstadbladet, Vihreä Lanka, Luonnonsuojelija). Poissa olivat sen sijaan vientiluottolaitokset. Finnvera ei suostunut tulemaan paikalle vedoten siihen, että heidän ei tarvitse keskustella näistä asioista.

Seminaarin kulku

Koordinaattori Tove Selin avasi seminaarin. Seuraavaksi kansalaisjärjestötutkija Ville-Veikko Hirvelä piti alustuksen otsikolla Ihmisoikeudet ja maailmankauppa, jossa puhuttiin lähinnä maailmankaupan sejä Maailman kauppajärjestön toimien aiheuttamista ihmisoikeusongelmista. Hänen jälkeensä seminaarin ulkomainen vieras indonesialainen Avi Mahaningtyas piti esitelmän otsikolla Kuolleet kalat, saastutettu ilma – suomalaiset metsähankkeet Indonesiassa. Siinä kerrottiin lähinnä suomalaisten varustamien Sumatralla sijaitsevien sellu- ja paperitehtaiden aiheuttamista terveysvaikutuksista paikallisessa väestössä. Avi näytti videon, jossa kuvattiin ihmisten vedestä saamia ihosairauksia ja ilmansaasteiden aiheuttamia hengitysvaikeuksia. Avin esitelmä on saatavilla kampanjatoimistosta paperiversiona. Lisäksi kampanja sai haltuunsa kyseisen video-cd:n. Sitten ihmisoikeusliiton vs. pääsihteeri Kati Jääskeläinen selvitti, mihin ihmisoikeussopimuksiin ja julistuksiin Suomi on sitoutunut. Kampanjan mielestä näiden sopimusten ja julistusten pitäisi koskea myös suomalaisyritysten toimintaa ulkomailla, varsinkin jos yritykset käyttävät valtiollisia vientitukia.

Kahvin jälkeen Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson esitteli Amnestyn toimintaa ja politiikkaa asiassa. Amnesty on aiemmin pyrkinyt tukemaan yritysten vapaahetoisia toimia, mutta nyt Amnesty on kääntymässä sitovien kriteeristöjen kannalle nähtyään, ettei vapaaehtoinen tie johda muutoksiin. Seuraavaksi ulkoministeriön ihmisoikeusyksikön yksikönpäällikkö Johanna Suurpää kommentoi alustuksia ja esitti ministeriön kannan. Ministeriö toki pyrkii edistämään Suomen ratifioimia ihmisoikeussopimuksia. Viime aikoina on yhä enemmän kiinnitetty huomiota yritysten kasvavaan rooliin. Seminaariin oli lisäksi lupautunut kommentoimaan Suomen Ammattiliittojen Keskusliiton ekonomisti Peter Boldt, mutta hän ei tullutkaan paikalle.

Loppukeskustelussa puhuttiin siitä, riittääkö vapaaehtoisuus vai tarvitaanko sääntelyä. Lisäksi Avilta tiedusteltiin, mitä he Etelässä haluavat, vientiluototuksen lopettamista vai mitä.

Helsingissä 26.03.2003

Tove Selin
Koordinaattori