Alla on luettelo vientiluottokampanjan tuottamista aineistoista ja asiakirjoista. Osa on ladattavissa pdf-tiedostona ja osa on tällä kotisivulla.

Kampanjan yleisesite (pdf-tiedostona)


Edelleen ajankohtainen tapaustutkimus:

FinnWatch, ICO ja Vientiluottokampamanja:
Tehtaalla koko elämä - vuokratyöläisten olot Nokian ja sen alihankkijoiden tehtailla Etelä-Kiinassa



(klikkaa kuvaa niin saat raportin pdf:n koneellesi)


Myös englanniksi/Also in English HERE

Sahalin II - Alkuperäiskansat ja valaat vaarassa
kirj. Mika-Petri Lauronen ja Tove Selin (Kansalaisjärjestöjen vientiluottokampanja 2005)
Sahalin II öljy- ja kaasuhanke on Venäjän suurin länsimainen investointihanke tähän mennessä, ja samalla maailman kaikkien aikojen suurin öljyprojekti. Hankkeen pääomistajat ovat amerikkalainen Marathon, brittiläishollantilainen Shell ja japanilaiset Mitsui ja Mitsubishi. Alihankkijoina on myös
useita suomalaisia yrityksiä, kuten Quatrogemini, Steel-Kamet ja Rautaruukki.

Sahalinin saari Venäjän kaukoidässä on usean alkuperäiskansan koti ja harvinaisen läntisen Tyynenmeren harmaavalaan lisääntymisalue. Alueen alkuperäiskansat, giljakit, evenkit, orokit ja ainut ovat vaatineet hanketta hallinnoivaa Sakhalin Energy –yhtiötä tekemään kattavat sosiaalisten vaikutusten arviot hankkeesta. Tammikuussa 2005 alkuperäiskansat järjestivät alueella mielenosoituksen vaatimustensa vauhdittamiseksi.


Intiaanit vastaan metsäyhtiö



Tutkija Susanna Myllylän katsaus Aracruzin intiaaniheimojen maataisteluun sellujättejä vastaan. Julkaisija Kansalaisjärjestöjen vientiluottokampanja syykuu 2005.

Vain internetissä!

Jakarta -julistus
- allekirjoittamalla tämä julistus liitytään mukaan kampanjaan

Vientiluottojen hämärä maailma -tietopaketti (pdf-tiedostona)
- tietopaketti vientiluottolaitoksista ja niiden vaikutuksista, kirjoittanut kampanjakoordinaattori Tove Selin

Transparency or High Risks? -tutkimus englanniksi (pdf-tiedostona)
- tutkimus vientiluottojen läpinäkyvyydestä, kirjoittanut tutkija Leila Mustanoja

Vientiluotot ja kehitysmaiden velka -tutkimus (pdf-tiedostona)
- tutkimus vientiluottojen vaikutuksesta kehitysmaiden velkaongelmaan, kirjoittanut mmyo Senja Väätäinen

Vanhempi, Michiel van Voorstin kirjoittama ja suomennettu velka-artikkeli (tällä kotisivulla)

Great Leap Forward - or Backwards? Environmental and Social Impacts of the Finnish Trade with China -selvitys englanniksi (pdf-tiedostona)
- selvitys Suomen viennin ja investointien ympäristö- ja sosiaalisista vaikutuksista Kiinassa, kirjoittanut tutkija Ge Yun

Viennillä vihreä aavikko - Aracruz Celulosen tapaus Brasiliassa - Kansalaisjärjestöjen vientiluottokampanjan ensimmäinen Etelässä teetetty tapaustutkimus (pdf-tiedostona), jossa selvitetään suomalaisrahoitteisen Aracruz Celulosen sellutehtaan ympäristö- ja sosiaalisia vaikutuksia. Tutkimuksen on tehnyt brasilialainen FASE ES-järjestö ja sen ovat kirjoittaneet Marcelo Calazans Soares ja Winfried Overbeek.

Och det samma på svenska:
Gröna öknar med export - Fallet Aracruz Celulose i Brasilien -
Detta är den finska exportkreditkampanjens första fallstudie gjord i Södern. Den behandlar de miljömässiga och sociala konsekvenserna av AracruzCeluloses finskfinansierade cellulosafabrik. Undersökningen är gjord av brasilianska FASE-ES - organisationen och är skriven av Marcelo Calazans Soares och Winfried Overbeek.


Kampanjakortit:





Kortit olivat jaossa Minimoi-telineissä ympäri Suomen elo-syyskuun vaihteessa 2004. Kortit tuotti Maan ystävien Talous ja Kulutus-ryhmä ja ne suunnitteli Stina Riikonen.

Johdanto

Kansalaisjärjestöt ympäri maailman vetoavat hallituksiin ja kansainvälisiin instituutioihin, jotta nämä kiinnittäisivän huomiota vientiluottolaitosten kasvaviin tuhoisiin ympäristöllisiin, sosiaalisiin ihmisoikeudellisiin ja taloudellisiin vaikutuksiin. Olemme omin silmin nähneet käsittämättömän inhimillisen kärsimyksen ja ympäristötuhon, joita vientiluottolaitokset ovat aiheuttaneet Indonesiassa, joka on vain yksi esimerkkimaa monista. Vientiluottolaitokset ovat tukeneet monia hankkeita, mm. kaivosteollisuudessa, sellu- ja paperiteollisuudessa sekä öljyn- ja voimantuotannossa, joilla on ollut tuhoisia sosiaalisia ja ympäristövaikutuksia. Vientiluottolaitokset ovat tukeneen asevientiä, joilla aseilla on diktaattori Suharton aikana tehty ihmisoikeusloukkauksia. Vuonna 1996 vientiluotot kattoivat Indonesiassa 28 miljardia dollaria, joka vastaa 24 prosentista Indonesian ulkomaanvelasta. Indonesian vientiluottovelka asettaa kohtuuttoman taakan Indonesian kansan harteille vaikeuttaen heidän tulevaa kehitystään. Kuten 22. syykuuta 1999 ilmestynyt Financial Times -lehden artikkeli osoitti, piittaamatomat teollisuusmaiden vientiluottolaitokset olivat suurelta osin vastuussa Itä-Timorin väkivaltaisuuksista ja Indonesian taloudellisista vaikeuksista.

Kansalliset vientiluotto- ja investointitakuulaitokset ovat nykyään suurin julkisen kansainvälisen rahoituksen lähde kattaen vuonna 1998 yli kahdeksan prosenttia maailman viennistä. Vuonna 1998 vientiluottolaitokset tukivat 391 miljardilla Yhdysvaltain dollarilla yksityisen sektorin liiketoimia ja investointeja, joista 60 miljardia dollaria oli keski- tai pitkänajan takuita ja lainoja, joilla tuettiin enimmäkseen suuria hankkeita kehitysmaissa. Se on enemmän kuin kaikki kahdenkeskinen tai monenkeskinen kehitysyhteystyö yhteensä, joka on ollut keskimäärin noin 50 miljardia dollaria vuosittain viimeisen vuosikymmenen aikana. Vientiluottolaitokset vastaavat 24 prosentista kaikesta kehitysmaiden velasta, ja 56 prosentista velasta julkisille laitoksille.

Huhtikuussa 1998 163 järjestöä 46 maasta lähettivät suurimpien OECD:n (teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö) teollisuusmaiden valtionvarain- ja ulkoministereille vetoomuksen nimeltä “Call of National and International Non-Governmental Organisations for the Reform of Export Credit and Investemen Insurance Agencies” (Kansallisten ja kansainvälisten kansalaisjärjestöjen vetoomus vientiluotto- ja investointitakuulaitosten uudistamiseksi). Järjestöt vetosivat vientiluottolaitosten päätöksenteon läpinäkyvyyden, ympäristöarviointien ja vientiluottolaitosten taloudellisten sitoumusten tutkimuksen puolesta, sekä paikallisten ihimisten kuulemisen ja sosiaalisen kestävyyden (tasa-arvo- ja ihmisoikeuskysymykset) huomioonottamisen tässä tutkimuksessa, sekä OECD:n ja /tai G 8 -ryhmän sopiman kansainvälisen sopimuksen puolesta, jossa sovittaisiin yhteisistä ympäristö- ja sosiaalisista standardeista vientiluottolaitoksille.

Viimeisen kahden vuoden aikana suurimmat teollisuusmaat ovat tehneet vain vähäisiä sitoumuksia työssään yhteisten ympäristölähestymistapojen ja ohjeistojen luomiseksi OECD:ssä. Läpinäkyvyyden ja tarkoituksenmukaisen julkisen konsultaation puutte OECD:n vientiluottojen ja -takuiden työryhmässä, erityisesti minkäänlaisen kohdemaiden eli OECD:n ulkopuolisten maiden projekteista kärsineiden edustajien ja järjestöjen konsultaation puute on tehnyt tästä prosessista irvokkaan. Vientiluottolaitokset ovat jatkuvasti olleet oppimatta mitään menneistä virheistään ja jatkavat ympäristöllisesti ja sosiaalisesti tuhoisien toimintojen rahoitusta.

Vientiluottolaitosten sosiaalinen ja ympärisöllinen laiminlyönnin, ihmisoikeusloukkausten tukemisen ja läpinäkyvyyden puutteen täytyy loppua. Vientiluottolaitosten rahoittamat suuret asekaupat, kotimaassa hylätyn tai kielletyn teknologian vienti ja taloudellisesti tuottamattomat investoinnit ovat skandaali globaalissa mittakaavassa.

Vetoomus uudistusten puolesta

Me, kansalaisjärjestöt ympäri maailman, vetoamme OECD-maiden hallituksiin, ministereihin ja kansallisiin lainsäätäjiin ryhtyisivät nopeasti asianmukaisiin toimiin vientiluottolaitoksiensa uudistamiseksi seuraavin keinoin:

1. Läpinäkyvyys, julkinen tiedonsaanti ja kansalaisyhteiskunnan sekä kohdealueen ihmisten konsultointi sekä OECD- että vastaanottajamaissa kolmella tasolla: yksittäisten vientiluottolaitosten arvioidessa meneillään olevia tai tulevia investointeja ja hankkeita, valmistellessa kansallisille vientiluottolaitoksille uudet menettelytavat ja standardit, ja OECD:n ja muiden foorumien piirissä yhteisten lähestymistapojen ja ohjeistojen luomiseksi käytävissä neuvotteluissa.

2. Sitovat yhteiset ympäristö- ja sosiaaliset ohjeistot ja standardit, jotka eivät alita tai ole heikompia kuin olemassa olevat kansainvälisiä julkisia rahoittajia kuten Maailmanpankkiryhmää ja OECD:n kehitysyhteistyökomiteaa (DAC) koskevat kansainväliset käytännöt ja standardit. Ohjeistojen ja standardien täytyy olla koherentteja muiden meneillään olevien kansainvälisten sitoumusten ja sopimusten kanssa, kuten Kansainvälisen työjärjestön ILO:n julistusten ja Yhdistyneiden kansakuntien biodiversiteettisopimuksen kanssa. Lisäksi vientiluottolaitosten täytyy tehdä täydellinen, läpinäkyvä tutkimus hankkeidensa ilmastonmuutosvaikutuksista ja siirtyä lisäämään investointeja kestävään uusiutuvaan energiaan. Toistaiseksi muutamat maat ovat luoneet tai luomassa ympäristö- ja sosiaalisia käytäntöjä, jotka kuitenkin merkittävästi poikkeavat ja ovat alle kansainvälisesti sovittujen standardien ja ohjeistojen.

3. Täsmällisten ihmisoikeuskriteeristöjen käyttöönotto vientiluottolaitosten toimien ohjaajiksi. Tämä pitäisi tehdä yhdessä projekteista kärsineiden ihmisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa ja perustuen olemassa oleviin alueellisiin ja kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Indonesiassa ja muualla vientiluottolaitokset eivät ole vain tukeneet asevientiä, joka voidaan suoraan yhdistää törkeisiin ihmisoikeusloukkauksiin, vaan niiden tukea kaivosteollisuudelle, sellu- ja paperiteollisuudelle ja muille merkittäville infrastruktuurihankkeille on usein seurannut alkuperäisten ja paikallisten ihmisten maankäyttöoikeuden ja elinkeinon tuhoaminen, aseellinen kapinan kukistaminen ja lehdistövapauden eli näiden toimien kritiikin tukahduttaminen.

4. Sitovan kriteeristön ja ohjeiston käyttöönotto vientiluottolaitosten korruptiota lisäävien toimien lopettamiseksi. Transparency International –nimisen kansainvälisen järjestön mukaan vientiluottolaitosten jatkuva haluttomuus puuttua asiaan on saattamassa jotkut vientiluottolaitosten toimet “lähelle rikollisuuden suosimista”. Vientiluottolaitosten pitäisi olla osallistumatta korruptioon. Tämä sisältää, muun muassa, suositukset, joiden mukaan vientiluottoa hakevien täytyy todeta kirjallisesti, ettei hankesopimukseen liity mitään laittomia maksuja, ja mikäli tätä kieltoa rikotaan, sen tulisi johtaa valtiontakuiden menetykseen. Yhtiöiltä, joiden on myöhemmin todettu syyllistyneen korruptioon, pitäisi evätä tuet viiden vuoden ajaksi, eikä vientiluottolaitosten pitäisi tukea mitään sopimuksia, joissa nämä ovat osallisena.

5. Vientiluottolaitosten täytyy lopettaa tuottamattomien investointien tukeminen. Valtavan vientiluottotuen aseostoihin ja valkoinen elefantti -projekteihin, kuten ydinvoimaloihin, jotka OECD-maiden kahdenväliset ja monenkeskiset kehitysyhteistyölaitokset kuten Maailmanpankki torjuisivat, täytyy loppua.

6. Vientiluottovelan anteeksianto köyhimmille maille, sillä suurin osa siitä on peräisin tuottamattomista projekteista.

Johtopäätökset

OECD:n kehitysyhteistyökomitea julisti vuonna 1996, että “meidän pitäisi pyrkiä ei vähempään kuin varmistamaan, että kaikki teollisuusmaiden asiaankuluvat käytännöt olisivat yhteneväisiä eivätkä mitätöisi kehityspäämääriä.” OECD-maiden vientiluottolaitokset ja OECD:n vientiluottotyöryhmä eivät kunnioita tätä vaatimusta lainkaan. Nämä vientiluottolaitokset ovat toistaiseksi kieltäytyneet ottamasta mitään vastuuta menneistä virheistään ja olla oppimatta niistä mitään merkittävää. Vientiluottolaitosten nykyiset toiminnot ilmentävät korruptoitunutta, läpinäkymätöntä, ympäristöllisesti ja sosiaalisesti tuhoisan globalisaation muotoa, joka on yhtä vakava ja tuomittava kuin kansalaisyhteiskunnan ja aktivistien ympäri maailman nostama kritiikki Maailman kauppajärjestöä WTO:ta, ehdotettua monenkeskistä investointisopimusta MAI:ta ja Kansainvälistä valuuttarahastoa ja Maailmanpankkia kohtaan.

Me vetoamme ajatteleviin kansalaisiin ja järjestöihin ympäri maailman kääntämään huominonsa vientiluottolaitoksiin ja niiden neuvottelufoorumiin OECD:hen ja painostaa omia hallituksiaan ryhtymään viipymättä uudistustoimiin.

Allekirjoittaneiden kansalaisjärjestöjen ja yksilöiden koko lista löytyy kansainvälisen kampanjan sivuilta www.eca-watch.org

Ja lista jatkaa kasvuaan! Jos järjestösi tai sinä henkilönä haluat tukea, ota yhteyttä kampanjatoimistoon.

Suomen allekirjoitukset 12/03 mennessä:

Aasian ystävät ry
Energiapoliittinen yhdistys - vaihtoehto ydinvoimalle
Luonto-Liitto
Maan ystävät ry
Suomen luonnonsuojeluliitto
Suomen ympäristökasvatuksen seura SYKSE
Ympäristö ja Kehitys ry

Miten vientiluotot kasvattavat kehitysmaiden velkaa?

Kirj. Michiel van Voorst, EURODAD, elokuu 1998, suom. Tove Selin

Johdanto

Vientitakuun saanut vientiluotto on laina, joka on yleensä annettu kehitysmaalle, jotta tämä maa pystyisi maksamaan ostoksensa takaisin. Lainan ottaa yleensä vientiyritys tai liikepankki. Vientitakuu on annettu osana takaisinmaksuohjelmaa sitä riskiä vastaan, että vastaanottajamaa ei pysytyisi maksaamaan lainaa takaisin. Kansalliset vientiluottolaitokset, Suomessa Finnvera Oyj, jotka antavat takuita myös poliittista riskiä vastaan , myöntävät vientitakuut (alaviite 1).

Vientitakuiden rationaali on se, että kehitysmaiden poliittiset ja taloudelliset epävamuustekijät haittaavat suoria ulkomaisia investointeja ja kauppaa yleensä, erityisesti projektirahoitusta. Siten vienti- ja investointitakuiden pitäisi lisätä rahavirtoja kehitysmaihin.

Kuitenkin vienti- ja investointitakuut näyttävätkin olevan ennen kaikkea kauppaa edistäviä instrumentteja Pohjoisen yhtiöille eikä niinkään kehitystä edistäviä instrumentteja kehitysmaille. Tuettujen hankkeiden taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristölliset seuraukset ovat huolestuttavia, ja vientiluottojen -ja takuiden kaksiselitteinen luonne vain pahentaa ongelmaa. Vientiyritykset nauttivat projektien täydet hedelmät jos ne menestyvät, mutta ne voivat siirtää tappiot julkiselle sektorille, jos ne joutuvat käsimään kansainvälisen rahoituksen riskeistä. Tämä on selvästi moraalinen ongelma: vientiyrityksiä houkutellaan maksimoimaan vientinsä, tietäen samalla, että ne saavat – veronmaksajien kustannuksella – rahansa takaisin, mikäli hankkeet menevät pieleen. Tämä vääristää myös hintoja: hankkeiden rahoitusehdot eivät heijasta riskien todellista tasoa, ja halvan rahoituksen illuusio rohkaisee tarpeetonta lainanottoa. Tämä johtaa selvästi pääoman tehottomaan allokointiin, korruptioon ja tuhlaukseen.

Julkisina laitoksia vientiluottolaitosten pitäisi osallistua vastuuseen edistää kestävää ja tasa-arvoistavaa kehitystä kehitysmaissa, mutta liian usein näiden laitosten toimet ovat ristiriidassa maansa kehityspolitiikan kanssa.

Viimeaikanen kehitys

Vientiluotot ovat tärkeimpiä kehitysmaiden rahoituslähteitä. Vuodesta 1990 vuoteen 1995 vientiluottojen määrä kasvoi 11 prosenttia vuodessa. Tätä kovaa kasvua vauhdittivat voimakkaampi vienninedistäminen ja kehitysmaiden rahoituksen muuttunut luonne, kun rahoitus siirtyi projektirahoitukseen 2) ja investointihankkeisiin. Puolet uusista vientiluottositoumuksista tänä ajanjaksona liittyi suuriin infrastruktuuriprojekteihin voimantuotannossa, telekommunikaatiossa ja liikennehankkeissa. Vuonna 1996 kehitysmaihin suunnattujen vientiluottojen määrä oli 463 miljardia Yhdysvaltain dollaria, joka on kaksi prosenttia vähemmän kuin vuonna 1995, mutta 40 prosenttia enemmän kuin vuonna 1990. Japanilaiset, amerikkalaiset, saksalaiset, ranskalaiset ja italialaiset kansalliset vientiluottolaitokset myöntävät erityisen suuren osan näistä takuista (Gerster 1997, s. 124).

Vientitakuiden kokonaisvastuut kasvoivat voimakkaasti 1990-luvulla, ja myös yksityiset investointitakuut kasvattivat osuuttaan. Vuosien 1990-96 aikana vientiluottovastuut kehitysmaihin olivat kesimäärin 110 miljardia dollaria vuodessa, ja vuonna 1996 vastuut olivat 94 miljardia dollaria (World Bank 1998, s. 58). Lasku vuoden 1996 uusissa vientiluottositoumuksista heijasteli osittain makrotalouden tilanteen heikkenemistä ja rahoitussektorin heikkoutta etenkin Aasiassa. Itä- ja Kaaakkois-Aasian taloudelinen romahdus ja sitä seuranneet ongelmat Venäjällä, Etelä-Afrikassa ja Etelä-Amerikassa johtavat todennäköisesti uusien sitoumusten laskuun myös vuonna 1997 ja 1998.

Vientiluototus on keskittynyt vain muutamiin maihin: kymmenen päävastaanottajamaata vastasi 55 prosentista kaikista vientiluotoista. Taulukossa 1 nähdään kymmenen eniten vientiluottoja saanutta maata (Boote & Ross 1998, s.12). Tämä taulukko osoittaa selvästi, että vain muutama keskituloinen maa saavat suuren määrän vientiluototusta.

Taulukko 1: Vientiluototuksen päävastaanottajamaat

Monenkeskiset rahoituslaitokset ovat lisäneet takuutoimintaansa 1990-luvulla. Maailmanpankkiryhmä 3) rahoitti yksityisiä investointivirtoja 4,5 miljardin dollarin arvosta vuonna 1997, verrattuna 1,4 mrd USD vuonna 1991 (World Bank1998, ss. 60-61). Myös useat alueelliset kehityspankit, kuten Latinalaisen Amerikan kehityspankki, Aasian kehityspankki ja Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki EBRD myöntävät yhä enemmän takuita. Kehityspankkien pitäisi kuitenkin edistää kehitystä kehitysmaissa, ja niillä on siten hyvin erilainen perustehtävä kuin vientiluottolaitoksilla. Maailmanpankin mukaan niiden takuutoiminta toimii ikäänkuin katalysaattorina yksityisen sektorin toimille kehitysmaissa ja siten lisää niiden integroitumista maailmantalouteen. Tämä saattaa kuulostaa järkevältä, mutta Maailmanpankin – ja muiden kehityspankkien – takuut saattavat olla yhtä tuhoisia kuin vientiluottolaitostenkin.

Velkaa aiheuttavat näkökohdat

Jos vientitakuu aktivoituu eli myyjän tappiot korvataan, sen yksityiselle sektorille suunnattu takuuvastuu siirtyykin julkiselle sektorille ja se lisätään virallisen kahdenkeskisen velan kokonaismäärään. Vientiluotoilla on siten kaksiselitteinen identitetti, sillä yksityinen vaatimus voidaan muuttaa julkiseksi vaatimukseksi. Suurin osa kansallisista vientiluottolaitoksista (kuten Suomen) toimivat salailevalla tavalla, eivätkä luotonantajan tai saajan puolella tavalliset ihmiset ole selvillä sen taloudellisista ja laadullisista seurauksista. Vientitakuut luovat halvemman pääoman illuusion tarjoamalla rahoitusta alle markkinahintojen. Väitetään usein, että rahoitusta oli vähemmän tarjolla, ellei virallista takuuta myönnettäisi. Tämä on kenties totta nykyisessä järjestelmässä, jossa valtiontakuut ovat tosiasiassa tukiaisia, joilla rohkaistaan yhtiöitä harjoittamaan kauppaa ja vientiä, joka muutoin olisi taloudellisesti kestämätöntä. Vähempi rahoitus ei kuitenkaan olisi välttämättä huono ajatus. Nykyinen järjestelmä suosii liiallista antolainausta: jatkuva vuosittainen vientiakuiden kasvu näyttäisi heijastavan viennninedistämisapua yrityksille eikä niinkän ottolainaajavetoista tarvetta rahoitukseen.

Nykyisen järjestelmän uudelleenarviointi hillitsisi liiallista ja tuottamatonta antolainausta mutta säilyttäisi samaan aikaan riittävän resurssivirran kehitysmaihin. Valtiontakuiden määrän lasku varmistaisi, että viejät hinnoittelisivat lainauksensa heijastamaan riskitasoja tai vakuuttaisivat itse nämä riskit. Näihin molempiin on jo olemassa mekanismit. Nykyisessä tilanteessa veintitakuulaitoksista on riski tulla väline edistää yhden maan vientiä toisen kustannuksella. Alkuperäinen ajatus rahoittaa tärkeitä hankkeita ja kehitysmaiden tuontia on häiriintymässä. Nykyisen järjestelmän läpinäkyyvyden ja kilpailun puute vain lisää näitä häiriöitä.

Tätä kritiikkiä tukee eräs tutkimus 4), joka analysoi vientitakuita ja identifioi viisi pääongelmaa: liiallinen tarjonta, epätarkoituksenmukaiset projektit, suunnitteluheikkoudet, ylihinnoitellut tuotteet ja korruptio.

Vientiluottojen tärkeä rooli kehitysmaiden velkaa tuottavana välineenä näkyy selvästi kehitysmaiden velkaantunmisen tilastoissa. Vientiluottolaitokset ovat suurimpia virallisia velkojia näissä maissa ja vastaavat 56 prosenttista niiden velkaantumisesta virallisille velkojille vuonna 1996 (Boote & Ross 1998, s. 11). Muutama maa kuten Gabon, Algeria ja Nigeria ovat yli 50 prosenttisesti koko velastaan velkaa vientiluottolaitoksille (katso taulukko 2).

Taulukko 2: Vientiluottovelan osuus koko ulkoisesta velasta (1995)

Lähde: Global Development Finance, Maailmanpankki

Vaikka köyhät kehitysmaat (low-income countires, LIC) eivät ole vientiluottojen päävastaanottajia, luotot muodostavat kuitenkin merkittävät osan köyhimpien maiden velasta. Esimerkiksi Lesotholla, Kongon demokrattisella tasavallalla, Kamerunilla ja Kongon tasavallalla on suhteellisen suuri osuus vientiluottovelkaa (ks. Taulukko 2). Koska vientiluotot ovat yleensä vähemmän sekaluottoja (laina jossa esim, korko on lahja-apua) kuin muut julkiset luotot, ne näkyvät usein siten suhteettomasti maan velkatilanteessa.

Vientiluottovelkojen järjestely

Erityisesti köyhimpien maiden yleinen velkaongelma on ilmeinen, ja vientiluottovelkojen hoito vie melkoisen osan kehitysmaiden valuuttatuloista. Monet maat eivät ole kyenneet hoitamaan velkojaan aikaisemminkaan ja joutuivat loputtomaan velkojen uudelleenjärjestelyjen kierteeseen.

Pariisin klubi 5) on vientiluottovelkojen uudelleenjärjestelyjen avainfoorumi. Pariisin klubi erottaa kaksi velallisryhmää niiden tulojen ja velkaisuuden suhteen. Raskaimmin velkaantuuneet köyhimmät kehitysmaat (HIPC, alaviite 6) pääsevät velkajärjestelyyn tai saavat 67 prosentin (Napolin ehdot) vähennyksen velkamäärästään, sillä ehdolla, että maa on suoriutunut Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) uudistusohjelmista kolmen vuoden ajan tyydyttävävsti ja että se on selvittänyt maksamattomat velkansa Pariisin klubin kanssa. Tämä vähennys koskee myös vientiluottovelkaa. On kuitenkin tärkeää huomata, että vähennys koskee vain ns. kelvollista velkaa eli velkaa, joka on hankittu ennen kuin maa ensimmäisen kerran osallistui Pariisin klubiin. Velat, jotka ovat syntyneet tietyn aikarajan jälkeen jäävät ulkopuolelle. Esimerkiksi vuonna 1995 Uganda (jonka aikaraja on v.1985) sai 67 prosentin vähennyksen kelvollisesta kahdenkeskisestä velastastaan. Tämä koski vain kahta prosenttia maan kokonaisvelasta (ks. Eurodad 1995). Vuodesta 1996 pieni ryhmä maita on saanut 80 prosentin vähennyksen ns. HIPC -aloitteen 7) puitteissa . Alemman keskituloiset maat, jotka eivät täytä Napolin ehtoja, pääsevät vientiluottojen järjestelyohjelmaan tiukemmin ehdoin 8). Muut keskituloiset maat eivät voi järjestellä vientiluottojaan uudelleen, vaikka aikaisemmin on tehty joitain poikkeuksia. Egypti, Puola ja Venäjä ovat esimerkiksi hyötyneet poikkeuksellisista helpotustoimista (Martin 1994, s. 25).

Lopuksi, koska monenkeskisillä kehityspankeilla on velkojan suositummuusasema, näille laitoksille pitää maksaa velka kokonaisuudessaan 9). Tämä koskee myös vientiluottovelkoja.

Johtopäätökset

Vientiluotot voivat olla tärkeä kehitysmaiden rahoituslähde. Jos niitä käytetään kehitysmyönteisemmin, vientiluotot ja –takuut voivat toimia katalysaattorina sekä yksityisen sektorin toimille että edistää kestävää kehitystä kehitysmaissa. Kuitenkin liian usein viejän omat intressit menevät kehitysmaiden tarpeiden edelle. Läntisten vientisektorien protektionismi tai poliittiset intressit ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat merkittävästi näiden rahoitusten allokointiin. Salailu, joka verhoaa tätä prosessia, luo esteen tehokkaalle markkinoiden toimivuudelle, ja kokonaiskustannukset ovat korkeat. Liian monet vientiluotto- ja takuulaitosten tukemat hankkeet eivät toimi, ja samalla kun viejät käyttävät julkisia varoja peittääkseen tappionsa, kehitysmaat saavat kärsiä. Neljännes kaikesta ulkoisesta velasta 10) on vientiluottolaitoksille, ja sen hoito muodostaa valtavan osuuden näiden maiden heiveröisistä voimavaroista. Lisäksi vientiluotto- ja takuulaitosten kattamien hankkeiden sosiaaliset ja ympäristölliset kustannukset ovat usein korkeat.

Vientitakuita pitäisi säännönmukaisesti myöntää vain kehitystarkoituksiin. Liikeyritykset ja-pankit kykenevät arvioimaan riskinsä itse ja käyttämään sopivia välineitä näiden riskien lieventämiseen. Lisäksi takuita pitäisi myöntää vain milloin siihen on olemassa erityinen tarve. Nykyisessä järjestelmässä länsimaiset hallitukset aiheuttavat moraalisen ongelman vakuuttamalla yksityisen riskin julkisilla varoilla, mikä johtaa tarpeettomaan ja huonosti harkittuun antolainaukseen ja lopulta lisää kehitysmaiden velkaantumista.

Kehitysmissionsa puitteissa monenkeskisillä instituutioilla on tässä suhteessa suuri vastuu, ja niiden pitäisi näyttää esimerkkiä. Maailmanpankin ja muiden kehityspankkien pitäisi ottaa käyttöön korkeat standardit koskien hankkeiden taloudellista kestävyyttä, sosiaalisia ja ympäristövaikutuksia takuiden harkinnassa. Lisäksi Pohjoisessa tarvittaisiin paljon enemmän koherenssia vienninedistämisen ja kehityspolitiikan välille. Erilaisilla kansainvälisillä foorumeilla näitä hallituksia on rohkaistu kestävään ja tasa-arvoistavaan kehitykseen ottamalla huomioon inhimillinen kehitys ja ympäristötekijät kaikessa kehitysmaiden rahoitusavussa. Nyt on aika ryhtyä sanoista tekoihin.

Alaviitteet:

1) Investointitakuuriskejä, joita kahden- tai monenekeskiset laitokset myöntävät, on kolme laajaa kategoriaa: valuutan vaihdettavuus (tai vaihdettamattomuus) ja siirto, kansallistaminen ja pakkolunastus (ilman korvauksia) ja sota tai mellakka.
2) Maailmanpankin mukaan (1998, s. 58) projektirahoitus on eräs nopeimmin kasvavista ulkoisen rahoituksen muodoista 1990-luvulla, ja se sisältää tyyppillisesti rahoitussopimuspaketin, johon saattaa kuulua vientitakuita, liikepankkien lainoja, osakevelkaa ja erilaisia isäntämaan osavastuusopimuksia.
3) Maailmanpankkiryhmään kuuluva IFC rahoittaa suurimman osan, mutta myös IBRD ja MIGA myöntävät erilaisia takuita. Nyt myös IDA:lla, köyhimmille kehitysmaille pehmeitä lainoja myöntävä Maailmanpankin osa, on pilottiprojekti osittaisesta maariskin takauksesta, katso tarkemmin World Bank 1998, s. 61.
4) Katso Fues 1994, s. 4.
5) Pariisin klubi on foorumi, jossa velkojat, enimmäkseen OECD-maat, tapaavat vellallismaan edustajia neuvotellakseen velkojen uudelleenjärjestelyistä. Neuvotteluprosessi käydään Ranskan valtionvarainministeriön tiloissa.
6) Maat, joiden bruttokansantuote (BKT) henkeä kohden on alle 500 dollaria, tai nykyisten velkojen nettoarvo suhteessa vuosittaiseen vientiin on enemmän kuin 350 prosenttia.
7) Kuitenkin tähän päivään mennessä vain kuusi maata on päässyt tämän poikkeuksellisen toimen piiriin, ja vain yksi (Uganda) todella sai 80 % vähennyksen (lisätietoja www.eurodad.org ).
8) Vientiluotot järjestellään uudelleen seuraavin ehdoin: 8 vuoden maksuvapaus, 14-15 vuoden maksuaika, velan muunto 10 % osuuteen tai 10-20 miljoonan dollarin edestä (kumpi on korkeampi), markkinakorot.
9) Ainoa poikkeus koskee HIPC-maita, mutta kuten sanottu se on vain pieni ryhmä.
10) Vuonna 1997 kehitysmaiden vientiluottovelan kokonaismäärän arvioitiin olevan 2,17 triljoonaa dollaria (World Bank 1998).

Kirjallisuus

Boote, A.R. & Ross, D.C. (toim): Official financing for development countires. IMF 1998 Washington.
Eurodad: The Naples Terms: not what they appear to be. Briefing Paper 1995.
Chote R.: Export credit agencies give pledge. Financial Times –lehti 23.2.1998.
Fues, T.: Reforming export guarantee systems: challenges ahead for Northern NGOs. Study commissioned by Eurodad, August 1994 Brussels.
Gester R.: Official export credits and development: international harmonisation as a challenge to NGO advocacy. Journal of World Trade-lehti, Vol. 31, No. 6, ss. 123-135. 1997.
Martin M.: Official Bilateral Debt: new directions for action. Eurodad Policy Paper. 1994 Brussels.
World Bank: Global Development Finance Vol 1: Analysis and summary tables. World Bank 1998 Washington.